Välitämme eli haluamme toiminnallamme tehdä hyvää. Olemme päässeet tekemään yhteistyötä monien hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa – kampanjakorujen avulla tuemme järjestöjen tärkeää toimintaa.
Edistämme osaltamme tasa-arvoista työkulttuuria Suomessa. Viaminnet -korvakorut valmistetaan Helsingissä työkeskuksessa, joka tarjoaa töitä usein vaikeasti työllistyville osatyökykyisille ja maahanmuuttajataustaisille työntekijöille. Lyhyen välimatkan ansiosta pääsemme tapaamaan korujemme tekijöitä usein. Viikottaiset tapaamiset ovat todistaneet, että tarjoamamme työ on tärkeä ja mieluisa osa siellä työskentelevien arkea. Olemme iloisia voidessamme tukea työkeskuksen toimintaa.
Kaikki Viaminnet -tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan käsin Suomessa. Haluamme varmistaa tuotantomme läpinäkyvvyden ja tämä onnistuu lähituotannon avulla.
Pyrimme täydelliseen ympäristöystävällisyyteen rasittamatta luontoa. Kunnioitamme ympäristöä kekseliäällä designillamme – hävikkiä tuotannossamme ei synny juuri lainkaan. Esimerkiksi nahkavuota, josta korvakorujen osat leikataan, viimeistellään lopulta viittamaiseksi Capelet -asusteeksi.
Laatu ja korujen käyttömukavuus ohjaavat kaikkea tekemistämme. Tuotteissamme käytettävä nahka tulee Pohjoismaista ja Italiasta, joko kierrätettynä tai sivutuotteena muilta teollisuuden aloilta. Käyttämämme nahka on aina laadukkaasti viimeistelty, jolloin pystymme käyttämään koko materiaalin hyväksemme.
Haluamme maksimoida korujemme käyttökerrat. Sen vuoksi materiaalimme ovat pehmeitä ja unelman keveitä – niitä on aidosti mukava käyttää. Kaikki korujemme ja asusteidemme metalliosat ovat ruostumatonta terästä, joka sopii myös nikkeliallergikoille.