Olen kotoisin Savonlinnasta. Vaikka synnyinkaupunkini on minulle rakas, on myönnettävä, että nuorena sieltä piti päästä äkkiä pois. Johonkin suurempaan. Minusta tulee vielä jotakin, ajattelin. En vaan vielä tiennyt, mitä.

Ensin intohimoni oli tanssi. Sen perässä pääsinkin suureen cityyn, Kuopioon. Aloitin opinnot musiikkilukiossa. Olin sopinut vanhempieni kanssa, että kustannan itse elämiseni. Siksi tein myös töitä opiskelujen ohessa koko ajan. Olen ollut yrittäjähenkinen nuoresta alkaen.

Pääsin teatteriin näytelmäavustajaksi ja tanssijaksi. Teatterin puvustus kiehtoi minua. Vietin paljon aikaa teatterin tarpeistossa. Siellä näin, kuinka tarpeistonhoitaja valmisti nahkatilkuista nahkatakin.

Silloin minulla oli enemmän päättäväisyyttä kuin osaamista. Ajattelin vain, että jos hän pystyy siihen, niin pystyn kyllä minäkin.

Yritysten ja erehdysten kautta tein itselleni nahkatakin. Siitä tuli hieno.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen oli taas päästävä osaksi jotain suurempaa. Lähdin Helsinkiin. Minulla oli vain visio siitä, että tulen kyllä pärjäämään.

Näin erään tuttuni myyntityössä. Taas ajattelin: ”Jos hän pystyy siihen, niin pystyn kyllä minäkin.”

Aloitin työt myyjänä ja pystyin elättämään sillä itseni. Jopa hyvin.

Mutta Kuopion teatterin tarpeistossa nahkatilkusta syttynyt kipinä oli jäänyt kytemään. Tiesin, että en halua jäädä myyjäksi lopuksi ikääni.

Maailmalla matkatessani näin nahkasta tehdyn kukkakorun.

Se oli minun heureka-hetkeni.

Silloin tiesin löytäneeni kutsumukseni. Kutsumuksen, jossa pystyn yhdistämään kädentaitoni, luovuuteni ja yrittäjähenkisyyteni.

Viaminnet syntyi startupina tuusulalaiseen autotalliin vuonna 2014.

Kevyet ja näyttävät nahkakorut ovat alusta alkaen saaneet hyvän vastaanoton. Nyt niitä valmistetaan Helsingin Kruununhaassa. Koruja on myyty Suomeen ja maailmalle. Tavoitteenani on rakentaa kansainvälinen design-brändi.

Jos minä pystyn siihen, niin pystyt kyllä sinäkin. Filosofiani on, että jokaisen tulisi saada noudattaa omaa kutsumustaan vapaasti. Kukin omalla tavallaan. Erilaisuuden hyväksyen. Toisia nostaen. Viaminnet on koruja vahvoille naisille.

Show your feathers.

Minna Muhonen
Designer, CEO
Viaminnet Oy